top of page
a background image of water from pexels.com by gaspar zaldo

Matka käsilläseisontaan osa 1


Olen siis fiksoitunut kaikenlaisiin käsillä tasapainoiluihin, ja yksi niistä on tuo vaikea, pelottava ja haastava käsilläseisonta. Päälläseisonta, pincha eli kyynärvarsiseisonta, bakasana eli crow pose ja kaikki sen variaatiot on pala kakkua, mutta käsilläseisonta: Oh lord! Viime vuonna yritin harjoitella tätä noin kolme kuukautta, ehkä kolmisen kertaa viikossa. Tein vaikka ja mitä netistä revittyjä harjoituksia ja kävin muutamalla live tunnilla, jossa opettajana oli varsinainen snake man sirkusakrobaatti, enkä siltikään saanut tuloksia. Potkut oli säälittäviä ja onnistuin pääsemään seinälle ehkä kymmenestä yrityksestä kolme kertaa, ja silloinkin lähinnä pamahdin voimalla päin seinää, kaukana hallitusta ja kevyestä liikkeestä. Jalat ja persus painaa tonnin, käsissä ei riitä voima, jalat on tönköt, pelottaa, en osaa, en pysty.





Turhauduin ja heitin pyyhkeen kehään, lopetin treenaamisen ja siirryin ihan muihin juttuihin. Ajattelin, että okei, tää on vain semmoinen asia, jota en tule koskaan oppimaan.


Mutta mutta! Mun joogaopekoulussa on varsinainen tehotiimi ja uskomaton ryhmä joogeja, joilta saa tukea ja kannustusta. Siellä ehdotettiin tällaista viikon kestävää, amerikkalaisen Kyle Weigerin pitämää handstand bootcampia. Kyle on todella arvostettu opettaja ja pitkä ura pelkästään käsilläseisonnan opettamisessa ja lueskelin muiden kokemuksia hänen kursseistaan hetken ja totesin, että perhana, it's now or never. Jos tuo heppu ei pysty mulle tätä opettamaan, niin ei sitten kukaan!




Vähän jännitti kyllä osallistua, sillä en ollut harjoitellut käsilläseisontaa melkein kolmeen kuukauteen. No, jännitys vaihtui mielipuoliseksi innostukseksi heti ensimmäisellä tunnilla ja kuin pikkulapsi, aloin kinuamaan itseltäni: kaikki mulle heti nyt!!


- haluan oppia stabiilin, kontrolloidun ja suoran käsilläseisonnan, johon ei mennä vauhdista vaan yhdellä kevyellä potkulla HOPS ollaan ylösalaisin.

- haluan vähintään 30 sekunnin vakaan pidon suorilla jaloilla ja lähteä siitä kokeilemaan erilaisia jalkojen variaatioita.

- haluan oppia handstand pressin, jossa jalat nostetaan maasta ilmaan pelkästään keskivartaloa käyttämällä.

... ei sitten yhtään kovempia tavoitteita :D


Mutta se vaatii todella paljon kovaa työtä ja kerron tässä sarjassa, miksi epäonnistuin mun yrityksissäni viime vuonna ja miksi/miten opin Kylen opastamana KAHDESSA päivässä kontrolloimaan omaa kehoani niin, että sain itseni pää alaspäin juurikin sillä yhdellä kevyellä potkulla. Aloitetaan perusasioista!


Tärkein asia on se oma mielentila. Jos mä olen päättänyt, että en osaa enkä pysty, niin sitten se ei kyllä tapahdukaan. Jos ajattelen liikaa lopputulosta, en keskity itse harjoitteluun. Täytyy palastella tavoitteet pieniin osiin, jolloin ne on helpompi saavuttaa ja samalla koko ajan lähestyn itse päämäärää. Let go of the attachment on kyllä sellainen voimalause, joka ihan oikeasti pitää paikkansa ja pätee oikeastaan ihan mihin tahansa elämässä! Ja hei, tää on vain käsilläseisontaa :)


Käsien ja ranteiden lämmittely ja niiden sijainti käsilläseisonnassa. Tämä on niiiin iso juttu, että siitä täytyy rustailla ihan oma settinsä! Mutta kädet on yksi tärkeimmistä kehon osista tässä pirullisessa ja hullussa hommassa, koska ne on ikäänkuin sun jalat kun olet ylösalaisin. Mieti, jos sun jalat on ihan lörpöt ja sojottaa minne sattuu, miten pysyt pystyssä? Eli vähän kuin olisit vetänyt aivan hirvittävät kenttäkumarat ja kaikki viina on mennyt jalkoihin etkä enää pysy pystyssä. Sama juttu.


Kehotietoisuus. Jos ei ymmärrä, mitä pitää tapahtua ja mitä kehon osia aktivoida, käsilläseisonnasta tulee haparoiva, banaaniselkäinen kyhäelmä. Ei, kaikkien ei tarvitse ruveta opiskelemaan anatomiaa tätä varten, sitä varten on opettajat, jotka kertoo sulle mitä tehdä. Se ei hirveästi auta, jos ope käskee vain tekemään seinälle potkuja 100 kertaa ja sanoo, että harjoitus tekee mestarin. Sellaisella treenaamisella tuloksien saaminen kestää ikuisuuden, loukkaantumisen riski kasvaa etkä todennäköisesti saa kovin suoraa ja hallittua asentoa aikaiseksi. Jos keskittyy vain niihin käsiin ja ylävartalon voimaan, unohtuu loput kehosta. Keskivartalo ja jalat on ihan yhtä tärkeitä osasia kuin ne kädet!


Harjoittelu vie aikaa. Ootte varmaan nähnyt kaikenlaisia youtube-videoita, joissa kerrotaan, miten saat täydellisen käsilläseisonnan onnistumaan päivässä, kahdessa tai vartissa? Haluaisin nähdä sellaisen ihmisen, joka ihan kylmiltään lähtee tätä harjoittelemaan ja oikeasti onnistuu saamaan stabiilin 10 sekunnin pidon, varsinkaan ilman minkäänlaista perusharjoittelua. Kaikki me ollaan niin erilaisia ja erilaisilla taustoilla: yksi on urheillut koko ikänsä, toinen harrastaa cross fitiä, kolmas on joogannut 10 vuotta ja neljännellä ei ole itsesuojeluvaistoa. Se liikunnan määrä ei välttämättä tarkoita sitä, että tässä onnistuisi välittömästi. Hei, mä olen joogannut 8 vuotta ja en siltikään osaa seisoa käsilläni! Meidän bootcampillä on pari kehonrakentajaa, joille tää on TODELLA vaikeaa, vaikka lihaksia ja voimaa löytyy. Opettajalla kesti 2 vuotta oppia tämä. Toisella opettajalla 5 vuotta. Sitten on yksi 70-vuotias mummeli, joka edistyy aivan käsittämätöntä vauhtia. Tää mummo on meidän kaikkien voimaeläin <3 Summa summarum, itselleen on oltava armollinen ja hyväksyttävä se, että tähän menee aikaa. Se on tärkeämpää, mitä sillä ajalla tekee!


Eli: aionko valittaa ja lannistua, heittäytyä lattialle ja itkeä kuin pikkulapsi, kun en tällä viikolla saakkaan täydellistä käsilläseisontaa? Luovutanko viikon jälkeen? No en todellakaan. Tässä matkan varrella oppii ja tapahtuu niiiin paljon monia muitakin hyödyllisiä asioita, jotka auttaa mua jatkossa joogassa ja muissa käsillä tasapainoiluissa. Miksi en aiemmin onnistunut tässä? Vaadin ihan liikaa itseltäni, treenasin liikaa, lepäsin liian vähän ja söin tosi huonosti. Olin niin jumissa siinä kiiltokuvassa, jossa pystyn pitämään käsilläseisonnan 30 sekuntia ja tekemään kaikenlaisia jalkavariaatioita, ehkä jopa kävelemään käsilläni. Madness I say! Kyllä, mulla oli ongelma kärsivällisyydessä. Nyt, kun pystyn nukkumaan kunnolla ja syön kuten normaali ihminen, pidän lepopäiviä enkä stressaa asiasta, alkaa tuloksia näkyä yllättävän nopeastikin. Vaikka en olekaan kauhean zen-ihminen, niin olen kyllä ymmärtänyt, että tässä kärsivällisyys on valttia :)


Jatkoa seuraa, stay tuned!





















0 comments

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page