Oletko sinä se tyyppi, joka vähän salaa murehtii jatkuvasti asioita? Se, joka takertuu tuttuun ja turvalliseen rutiiniin, vaikka haaveilet jostain ihan muusta tai se rutiini on jopa itselle haitallista?
Onko sinulle sanottu (tai ajattelet niin itse), että kannattaisi jo siirtyä eteenpäin elämässä, mitä sä enää vanhoja juttuja märehdit!
Se eteenpäin meneminen ei kuitenkaan aina ole ihan niin yksinkertaista. Kaikilla ei ole välttämättä taitoa saati kokemusta asioiden käsittelystä ja niistä luopumisesta. Omasta kokemuksesta voin kertoa, että se vaatii hyväksymistä ja paljon harjoittelua, ehkä jopa ammattiauttajan jeesiä.
Mikä on sinun taakkasi?
Mielessä pyörivistä asioista saattaa kasvaa taakka, joka estää meitä siirtymässä eteenpäin tai estää muuttamasta asioita, sillä luopuminen onkin aika vaikeaa. Ja miksi on vaikeaa luopua, varsinkin, jos se asia aiheuttaa itselle ahdistusta tai kipua? Luulisi, että juuri sellaisista asioista olisi helppo luopua - siitä, mitä et enää tarvitse, mikä ei enää palvele sinua. Tai kuvittelisi siirtymisen johonkin uuteen ja jännittävään olevaan kiva juttu, mutta oma mieli keksii jatkuvasti uusia syitä, miksi hyppyä tuntemattomaan ei kannata tehdä.
Se voi olla esimerkiksi:
Työpaikka: olet loppuunpalanut ja haluaisit irtautua työstäsi, tai haaveilet täydellisestä alan vaihdoksesta.
Satuttavat muistot: olet ollut kiusattu, elänyt narsistisessa suhteessa, jätetty tai mitä tahansa muuta, josta on jäänyt kipeä muistijälki.
Unelmasi tai tavoitteesi syö kaiken energiasi: keskität ajatuksesi ja kaiken tekemisesi vain yhteen asiaan ja se alkaa hallita elämääsi.
Murehdit jatkuvasti omia virheitäsi: mokat jäävät junnaamaan mieleesi jopa päiväkausiksi ja usein ajatukset eskaloituvat ja niistä kehkeytyy mielessäsi suurempia, kuin ne todellisuudessa ovat.
Usein kivuliaat kokemukset pyritään unohtamaan, ikäänkuin sulkisit oven kiinni sen kokemuksen nenän edestä, etkä enää koskaan avaisi sitä. Usein myös ne uudet, kivat asiat sysätään sinne oven taakse, koska olet epävarma tulevaisuudesta: pärjäänkö minä, osaisinkohan tuota uutta työtä kuitenkaan, varmaan luovutan kuitenkin joogaharrastuksen kanssa jne.
Poissa silmistä, poissa mielestä. Et enää katso sinne ja pyrit mahdollisimman kauas siitä ovesta.
Se kokemus, ajatus ja siihen liittyvät tunteet kuitenkin edelleen on siellä oven takana. Huomaat, että ne jopa määrittelevät omia tekojasi tässä hetkessä sekä tulevaisuuden suunnitelmissa.
Miten jooga liittyy irti päästämiseen?
Yksi joogafilosofian periaatteista on aparigraha, joka tarkoittaa takertumattomuutta, irti päästämistä.
Joogaharjoituksessa periaate kehottaa meitä luopumaan lopputuloksesta ja keskittymään hetkeen tässä ja nyt, arvostamaan enemmän koko matkaa, kuin jotain omaa tavoitetta. Jollakin se tavoite voi olla tietty asana, painon pudottaminen, vaikean liikesarjan oppiminen oppiminen tai henkisyys.
Olet esimerkiksi päättänyt vakaasti opetella tanssijan asennon (dancer's pose), joka vaatii keholta ja mieleltä paljon. Hullun kiilto silmissä tähtäät jokaisella joogatunnilla tähän yhteen asentoon ja kiroilet, kun et saakaan aikaiseksi Instagram- joogin kaltaista asentoa ja turhaudut, kun et kuukausien harjoittelusta huolimatta ole vieläkään päässyt haluamaasi lopputulokseen.
Irti päästäminen ei siis tarkoita asioiden kieltämistä vaan päinvastoin: aparigraha kehottaa meitä hyväksymään ja näkemään asiat sellaisina kuin ne ovat, jotta voidaan lakata takertumasta niihin.
Tämä sama ajatus toimii myös maton ulkopuolella ja jooga on oikein hyvä ja konkreettinen tapa harjoitella aparigrahaa. Keinoja irti päästämiseen on monia ja kerron tässä nyt, miten itse sain oman irrottautumisen prosessin alkuun.
Lumipalloefekti
Otan esimerkkitapaukseksi käsilläseisonnan, koska se on konkreettisesti havainnoitava asia. Olin harjoitellut tätä haastavaa asanaa viitisen vuotta erittäin epäsäännöllisesti, koska turhauduin ja epäonnistuin siinä jatkuvasti vaikka treenasin hampaat irvessä.
Lyhyesti sanottuna käsilläseisonnasta tuli koko joogamatkaani määrittelevä kompastuskivi. Harjoittelu eskaloitui siihen, että mieleni alkoi kehitellä tarinoita syistä, miksi epäonnistun: olen heikko, pelkään kaatumista, ne kiusaajat olivatkin täysin oikeassa koko ajan - olen huono, ruma, lyhyt ja köyhäkin vielä. Täysin absurdia, mutta näin se ajatus vain paisuu, kuin pullataikina, tai vyöryy eteenpäin, kuin lumipallo.
Luovutin, hanskat tiskiin. Ja mikä pahinta, tämä ajattelumalli siirtyi ihan kaikkeen muuhunkin joogaharjoitukseen ja jokaiseen vaikeaan asanaan: en osaa tätäkään kunnolla, skippaan chaturangan kokonaan, koska se on liian vaikea, ja niin edelleen.
Pysähdy, havaitse ja hengitä
Vuosia myöhemmin, kun innostuin harjoittelemaan uudelleen käsillä tasapainoilua, edessä olikin taas se perhanan käsilläseisonta. En edes halunnut enää yrittää sitä, koska tämä menneisyyden taakka oli vieläkin vahvana mielessä. Pysy vaan siellä oven takana!
Silloinen opettajani kuitenkin huomasi, että jäykistyin suolapatsaaksi, kun tuli edes puhe käsilläseisonnasta. Tunnin jälkeen hän pyysi jäämään hetkeksi, ja kysyi: mitä tässä Niina tapahtuu, juuri nyt? Kerroin kokemukseni ja kauhukseni hän sanoi, että harjoitellaanpas yhdessä. OMG.
En tehnytkään fyysistä harjoitusta, vaan jotain paljon yksinkertaisempaa. Harjoitus meni näin:
Pysähdy: laita silmät kiinni, ajattele käsilläseisontaa. Ihan vain huomaat, mitä ajatuksia se tuottaa.
Havaitse: huomaa nyt, mitä fyysisiä tuntemuksia se ajatus aiheuttaa ja kerro siitä ääneen. Anna niille tuntemuksille tilaa äläkä yritä estää niitä tapahtumasta.
Hengitä: kun olet havainnut jokaisen asian, mitä kehossa tapahtuu, ota syvä sisäänhengitys ja päästä kaikki suun kautta ulos. Jatka hengittämistä ja samalla havaitse, mitä niille tuntemuksille tapahtuu.
Aluksi ajattelin, että ihan pöhköä, ei tämä mitään auta. Toisaalta ajattelin, että samapa tuo on kokeilla, kun nyt kerran tässä olen.
Harjoituksen avulla tajusin tehdä kaikista vaikeimman asian: avata sen oven ja katsoa taakkaa silmiin. Tuntea kehossa ne tuntemukset, joita se aiheuttaa: sydän hakkaa, kädet hikoilee, jännitän jokaista lihasta. Kun niille tuntemuksille antoi tilaa ja ikäänkuin hyväksyin niiden olemassaolon, harjoitus alkoi helpottua ja sydämen syke laskea.
Saat sen mistä luovut
En tehnyt silloin ollenkaan varsinaista käsilläseisontaa, mutta tämä oli alku: ensimmäinen askel siitä vanhasta taakasta luopumiseen. Aloin tekemään tätä harjoitusta jokaisen joogatunnin yhteydessä, kunnes ahdistuksen ja pelon tilalla olikin innostusta ja uteliaisuutta.
Fokuksen siirtäminen omaan kehoon auttoi ymmärtämään, että harjoitus täytyy tehdä askel kerrallaan, baby steps: astu matolle ja hengitä, tee huolelliset lämmittelyt, laita jalat seinälle ja kuulostele, mitä kehossa tapahtuu. Joskus se harjoitus jäi siihen, ja SE OLI IHAN OKEI - opin hyväksymään, että tämä vie aikaa. Keskityin huomattavasti enemmän koko harjoitukseen, kuin siihen lopputulokseen.
Lopulta aparigraha palkitsi, sillä ei tarvittu kovinkaan montaa harjoituskertaa, kun jo seisoin käsilläni. Käytännössä siis sain sen, mistä luovuin (Tommy Hellsteniä lainatakseni).
Irti päästämisen onni
Case käsilläseisonnan jälkeen olen hoksannut, että joskus täytyy olla oikeasti rohkea ja antaa itselleen lupa päästää irti menneistä. Lakata vastustelemasta ja antautua niille tuntemuksille ja ajatuksille.
Asioista irrottautuminen on usein kivuliasta ja hankalaa, se vaatii aikaa. On hyvä ymmärtää, että se on prosessi, joka ei tapahdu hetkessä, ja siihen prosessiin mahtuu monia erilaisia vaiheita ja tunteita. Kaikki ne on kuitenkin käytävä läpi, jos oikeasti haluaa tehdä muutoksen, siirtyä eteenpäin.
Tätä samaa harjoitusta olen käyttänyt muissakin tilanteissa, esimerkiksi läheisen kuoleman kohdatessa tai rakkaan lemmikin saattamisessa viimeiselle matkalle.
Toisissa tilanteissa toisenlainen menetelmä toimii paremmin kuin edellinen, eikä ole vain yhtä ja ainoaa tapaa päästää irti. Jos olet kokenut erittäin traumaattisen kokemuksen, haethan itsellesi ammattilaisen apua. Oli tapa mikä hyvänsä, kevyt, helpottunut ja selkeä olotila prosessin jälkeen antaa tilaa uusille asioille ja saatat jopa huomata sen fyysisesti kehossasi: olo voi olla jonkin aikaa todella uupunut, sillä onhan luopuminen aikamoinen urakka. Urakka, joka johtaa uusiin mahdollisuuksiin ja avoimempaan mieleen :)
Meillä kaikilla on joku asia, joka painaa taakkana harteilla. Tee itsellesi palvelus ja kokeile, miltä irti päästämisen harjoitus tuntuu. Tee se toisen, kolmannen ja ehkä kymmenennen kerran, katso miltä tuntuu ja kysy itseltäsi: olenko valmis saamaan sen, mistä luovun?
Lempeää irti päästämistä toivoen
Niina
Comments